np. The Killers - Somebody told me
Huomenna lähtee tukka aamulla kello kymmenen aikoihin. Tai no, ei se kokonaan lähde, mutta hieman enemmän kuin ennen.
Päivät vähenevät vähenemistään, kolme päivää maanantaihin. Odotan ja en odota innolla. Jännittää hivenen.
Isän näin eilen. Käytiin satamassa kuvailemassa, vanhempi hurttimukseni oli mukana. Käveltiin siis siellä satamassa, juteltiin ja kuvattiin. Sitten tuli kiire pois, kun tummat pilvet alkoivat lähestyä uhkaavasti Lahtea. Ehdittiin juuri autolle, kun alkoi satamaan. Isä toi tuliaisia Lappeenrannasta, missä se oli käymässä. Maalaamassa jonkun taloa ja jossain hautajaisissakin. Se sanoi, että se talo, jota se oli maalaamassa, saattaa olla jonakin päivänä hänen. Siisti homma. Niin joo, isä toi mulle leipää ja paidan, jossa oli suden kuva.
X otti tänään yhteyttä. Mulla on ollut ihan tajuton ikävä sitä. Ei saatu kummemmin puhuttua asioita, koska se oli vaan sitä samanlaista jankkaamista siitä, että mä en ole vihainen ja että M ei rikkonut mua, koska mä olen ollut jo rikki sitä ennen ja lässynlässyn.
Sain sanottua sille, että mulla on ollut sitä ikävä.
Se luultavasti uskoi mua, jopa. Mä olen huono arvioimaan ihmisten käytöstä, sillä koen etenkin ystävälliset asiat hyvin helposti vittuiluna. Mä en pysty sanomaan varmasti, että tarkoittiko se sanomaansa, eli siis, että onko silläkin todella oikeasti ikävä mua.
Mutta mulla on sitä. Niin helvetin ikävä, että välillä tuntuu, etten pysy nahoissani.
Palataan vielä huomiseen, etten ala odottamaan taas liikoja X:n suunnalta.
Eli juu, kampaajalle olen siis menosssa. Ja sen jälkeen vissiin kirjaston kautta mammalle, eli siis äidinäidille. Jee ja yhyy. Pelkään mamman haurautta. Se on niin vanha ja kevyt kuin lintu. Pelkään aina käydä siellä. En halua muistaa sitä sellaisena kuin se nyt on. En niin kuluneena ja hauraana.
Haluan muistaa sen itsenäisenä ja tomerana mummelina, en minään puolikuolleena, elävänä kalmona. Ennn.
Ehkä tää kaikki tästä alkaa kohentumaan, pikkuhiljaa.
