Erehdyin lukemaan meidän mesekeskusteluja. Itkin ja luin niitä. Tavoitin sen onnellisuuden tunteen niistä. Sinä teit minusta kokonaisen, korjasit minut ja sait hehkumaan elämää. Uskoin tulevaisuuteen sen pienen hetken, mitä sain viettää sinun kanssasi tässä maailmassa.
Tunnen itseni yksinäiseksi. Lakkaamatta mietin sinua. Tulet uniinikin. Näin unta sinusta. Ties kuinka monennen kerran eron jälkeen. Aamulla oli niin hilkulla, etten lähettänyt sinulle tekstiviestiä kertoakseni, miten paljon se uni sai minut kaipaamaan sinun läheisyyttäsi ja kosketustasi. Kuinka haluaisinkaan olla sinun kanssasi juuri nyt, jokainen hetki.
Minulla ei ole tarpeeksi rohkeutta pyytää sinua takaisin. Ei puhua sinulle tai edes kysyä sinulta, että miksi suhteemme ei kestänyt.
Ne hetket, kun en hae lohtua muista ihmisistä, ovat tuskallisia.
Kuinka pahasti voikaan muutamassa viikossa rakastua...
Tunnen itseni niin hävyttömän turhaksi ihmiseksi. Voi helvetti, miten tarvitsenkaan sinua. Ikävä on kova. Sattuu. Sattuu enemmän, kuin on milloinkaan sattunut.
Minun on niin ikävä sinua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti